keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ronda osa 2

 
 Seuraavaksi lähdin tuonne alas rotkoon katsomaan maisemia sieltä käsin.
 Ostin lipun Palacio del Rey Moron vanhan hylätyn palatsin
puutarha-alueelle sekä salaiseen kaivokseen.
Tältä alueelta johtaa yksi reitti alas joelle.


Riikinkukko oli sävy sävyyn portaiden kanssa :)

 Vanhoja koristeellisia laattoja.


 Lähdin laskeutumaan alas rotkon välissä olevalle joelle,
matka taittui tätä vanhaa Mina Secretan jyrkkää tunnelia pitkin.
Ylöspäin portaita kävellessäni laskin portaat niitä oli 231 kappaletta,
lisäksi matkalla oli useita suurempia tasanteita.
Portaat ovat ajoittain epätasaisia sekä on askelmia joissa on vettä pinnalla,
luolan katosta valui vettä muutamista kohdista.
Tunnelissa on kostea ilma sekä paikoittain huonosti valoa.
En suosittele luolaa ahtaanpaikan kammoisille :)
 Luolassa oli matkanvarrella muutama näköalapaikka sekä mm. tällainen kammio.
Tarina kertoo, että tunnelia olisi aikoinaan käytetty vesihuollossa,
orjat ovat ketjussa kantaneet vettä ylös.
 Tästä ovesta saavuin perille,
täältä on vain tämä reitti ylös.
 Alatasanteelle päästyäni avautuivat tällaiset maisemat,
tänne tullessani täällä oli hetken aikaa kanssani pariskunta,
jonka jälkeen vietin aikaani täällä yksin.
Todella hiljaista, ei kuulunut kaupungin ääniä
vaan linnunlaulua sekä veden liplatusta,
lintuja näkyikin pesiytyneen rotkoon.
Jos jossakin niin täällä aika todella pysähtyi.
 Ylhäällä lämpötila oli +25 C,
täällä se oli reilusti viileämpi, mukavan raitis ilma.
Guadalevín joen vesi oli täällä kirkasta.
Unohtumaton kokemus, käykää ihmeessä jos menette Rondaan.
Jatkoin matkaani seuraavaan kohteeseeni... 
 Ylhäältä laskeuduin jälleen alas portaita pitkin laaksoon,
kohteenani oli täällä Banos Arabes, vanha arabialainen kylpylä.

 Matkanvarrella oli pieni kappeli.
 Maisema kylpylän piha-alueelta ylös vanhaankaupunkiin päin kuvattuna,
alue sijaitsee Barrio de San Miguelin laitamilla.





 Tällaisissa altaissa täällä on ennen muinoin kylvetty.
 Kylpylä sijaitsee maan alla,
valoa sisälle tulee näiden katolla olevien aukkojen kautta.
Sisäpuolelta aukot ovat tähdenmuotoisia.
 Plaza de Toros härkätaisteluareena on ollut käytössä vuodesta 1785,
se on yksi vanhimpia areenoita Espanjassa.
 Espanjalaisten vanha kulttuuriperinne härkätaistelu jakaa eriäviä mielipiteitä.


 Rondaa pidetään härkätaistelun syntypaikkana.




 Koristeelliset portaat johdattavat yläkatsomoon.
 Täällä pääsee kurkistamaan myös kulisseihin,
näissä kopeissa härät odottavat härkätaistelun alkamista.
Samassa rakennuksessa on myös härkätaistelumuseo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti