maanantai 5. tammikuuta 2015

Ruokapaikkoja


 Täällä Espanjan etelärannikolla on erittäin laaja ravintolatarjonta,
tuhansia erilaisia ruokapaikkoja, on vara mistä valita.
Välillä tuleekin runsauden pula, olen pyrkinyt siihen, että tutustun
mahdollisimman moneen eri ravintolaan.
Paikallisen gastronomisen tarjonnan lisäksi löytyy
 mm. skandinaavisia, saksalaisia, italialaisia,
 englantilaisia, aasialaisia, intialaisia, etelä-amerikkalaisia,
 sveitsiläisiä, hollantilaisia, venäläisiä sekä lähi-idän ravintoloita.
 Tässä kuvia muutamista paikoista joissa olen käynyt.
Oraná Life & Food ravintola sijaitsee Fuengirolassa.


Keittiöntervehdykset
 Cesar salaattia kanalla, natural sekä paneroitu versio.
 Rancho Grill ravintola sijaitsee Marbellassa.

Alkuruokana lohicarpaccio
 Kanavartaita curryananaskastikkeen kera
 Tapaksia (pikkunaposteltavia) täällä on tarjolla lähes joka nurkalla,
 annokset maksavat eurosta kolmeen euroon.
Ne ovat kooltaan muutaman suupalankokoisia, tyypillisimpiä ovat esim.
espanjalainen perunamunakas, lihapullat mantelikastikkeessa,
pieni kanavarras, erilaiset oliivit, ilmakuivattu vuoristokinkku,
merenantimet, chorizo makkarat, valkosipulisienet,
sardellit ja sardiinit, venäläinen perunasalaatti, täytetyt leivät jne.
Tapakset valmistetaan paikallisista raaka-aineista,
perinteitä kunnioittaen.
Espanjassa ruokailu ei ole vain syömistä varten,
  se on tärkeä ystävien ja perheenjäsenten kokoontumis- ja seurusteluhetki.
Paikalliset syövät ravintoloissa useamman kerran viikossa.
 Casa Lola tapasbaari sijaitsee Malagan keskustassa.

Tapas Patatas Bravas- Perunoita mausteisessa kastikkeessa
 Maistelin tällä kertaa tapaksina mm. tonnikalaa sekä katkarapuvartaita.
 Ilmakuivattua kinkkua sekä kylmäsavulohta tapas leipien välissä,
 nautinnollinen pikkunapostelu on ruoka-Espanjan parhainta antia.
 Ravintola La Paella sijaitsee Torremolinosissa,
rantakadulla. Vitriinistä voi valita haluamansa raaka-aineen,
jonka kokki sitten valmistaa.
Kokki grillaamassa tilauksiamme.
 Tyypillinen Andalusialainen tapa on grillata tai hiillostaa liha.
Kaloja sekä mereneläviä täällä syödään paljon,
näitä onkin tarjolla melkoinen valikoima.
Simpukat näyttäisivät olevan se must juttu.

 Viini- ja tapasbaari El Pimpi sijaitsee Malagassa,
vanhankaupungin sydämessä.
Ravintola on hyvin arvostettu paikallisten keskuudessa.
 Yläkerrasta on kauniit näkymät Alcazaban linnoituksille
sekä Teatro Romanolle.
 Täällä voi törmätä julkkiksiin, ravintolassa vierailee mm. Malagasta kotoisin
oleva Antonio Banderas.
Baaritiskin seinillä on paljon kuvia kuuluisuuksista,
jotka ovat täällä käyneet.
Maineestaan huolimatta paikka on kohtuuhintainen.
Ilmakuivattuja kinkkuja täällä on yleisesti tarjolla runsaasti.
Aikoinaan jo hämmästelin näiden kinkkujen säilytystapaa,
roikkuvat huoneenlämmössä.

 Katkarapu-avokadosalaatti
 
Ravintoloiden kirjo vaihtelee suuresti,
eroja on hinta- ja laatutasoilla sekä myös
niiden sisustuksissa.
Löytyy fiinejä paikkoja sekä sitten askeettisempiakin,
jokaisen makuun.
Kymmenissä erilaisissa ruokapaikoissa olen käynyt,
 ruokatarjonta on ollut pääsääntöisesti hyvää,
 muutama pettymyskin on toki tullut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti