keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Marokko osa 3- Värit

 
Medinan kaduilla oli mystinen tunnelma,
minulle uuteen paikkaan matkaamisessa suurin ilo
on se, kun ei tiedä mitä seuraavan nurkan takana odottaa.

Marokkolaisessa perheessä on keskimäärin 4 lasta,
keskitulot ovat 300 €/ kk.


 


Näitä kulkupelejä näkyi liikenteessä paljon,
ovat käteviä tavaran kuljetuksissa varsinkin vanhan kaupungin kapeilla kujilla.







Tarjolla oli runsaasti kauniita tuotteita,
hinnat eivät päätä huimanneet, esim. tyynynpäälliset 1 €/ kpl.
 
 

Juoksevat katukaupustelijat olivat kyllä melkoinen kokemus,
niitä sitten riittikin. Vähän väliä joku oli hihassa kiinni,
pikkulapsien myyntiartikkeli oli Juicy Fruit- purukumi.
Minua ja miestäni kyseinen käytös ei rassannut,
olimme iloisia, että ihmiset yrittävät.
Bussiamme seurasi osa myyjiä mopoilla sekä
pienillä pakettiautoilla, pysähdyttyämme nähtävyyspaikoille,
jatkoivat myyntiä siitä mihin jäivät edellisellä paikalla :)


Kävimme ruokailemassa Mamounia Palacessa,
vanhan kaupungin keskustassa.
Täällä esiintyi tämä herra, joka tanssi kynttilävati pään päällään,
välillä hän laittoi vadin asiakkaiden pään päälle.

Ravintolassa esiintyi myös soittajaryhmä sekä
vatsatanssija.
 

Alkuruokana söimme kikhernekeittoa, pääruokana
kanavarras ja kasviscouscousia, jälkiruokana minttuteetä
sekä paikallinen "Hanna-tädin pikkuleipä".
Päivän aikana ehdimme kokea ja nähdä todella paljon,
läpileikkaus Marokkolaisesta elämästä.

Reilunkokoinen Marokko -myymälä löytyy myös
täältä Espanjan puolelta, Fuengirolasta.

2 kommenttia:

  1. Voi tuota värien kirjoa! Ihana tuo tapetti (?) tuolla ravintolan seinässä. Huikealta kuulostaa tuo myyntityö siellä :D

    VastaaPoista
  2. Sanos muuta ;) Mielestäni kyseinen seinä oli laattaa.
    Kyllä, yrittäjiä siellä riitti.

    VastaaPoista